Focal Sib Speaker User Manual


 
Kolmion sisällä oleva salamatunnus varoittaa
käyttäjää kotelon sisäisistä eristämättömistä
jännitteistä. Jännitteet saattavat olla niin
voimakkaita, että ne aiheuttavat vakavan
sähköiskun vaaran.
VAROITUS: Vältä sähköiskun vaara älä
avaa laitteen koteloa. Laitteen sisällä ei ole
käyttäjän huollettavia osia. Anna valtuutetun
huoltoliikkeen suorittaa kaikki huoltotyöt.
Kolmion sisällä oleva huutomerkki ilmoittaa,
että käyttöohjeissa on erityisen tärkeitä kyseessä
olevaan kohteeseen liittyviä käyttö- tai huolto-
ohjeita.
1. Tutustu käyttöohjeeseen.
2. Säilytä käyttöohje.
3. Huomioi varoitukset.
4. Noudata käyttöohjeita.
5. Älä käytä tätä laitetta veden läheisyydessä.
6. Käytä puhdistukseen vain kuivaa liinaa.
7. Älä tuki laitteen ilmastointiaukkoja. Sijoita laite
käyttöpaikkaansa valmistajan ohjeiden mukaisesti.
8. Älä sijoita laitetta lämmönlähteiden
läheisyyteen. Sellaisia ovat esimerkiksi
lämmittimet, lämminilmaritilät, takat ja lämpöä
tuottavat elektroniset laitteet, esimerkiksi
vahvistimet.
9. Muista maadoituksen merkitys. Joissakin
laitteissa on maadoitettu virtajohto. Maadoitetun
pistokkeen tunnet siitä, että siinä on kahden
kontaktipiikin lisäksi kaksi vastakkaisilla puolilla
olevaa metalliliuskaa. Jos laitteesi sähköpistoke
ei sovi seinäkoskettimeen, ota yhteyttä
myyjäliikkeeseen tai sähköasentajaan.
10. Varmista, ettei virtajohto ole alttiina ulkoisille,
esimerkiksi ihmisten tai eläinten kulkemisen
aiheuttamille vaurioille, ja että johto ei jää
kalusteiden alle puristukseen. Erityisen arkoja
kohtia ovat pistokkeet ja virtajohdon läpimeno
laitteen koteloon.
11. Käytä vain valmistajan hyväksymiä tarvikkeita
ja lisälaitteita.
12. Käytä laitteen sijoituksessa vain laitteen
valmistajan hyväksymiä, valmistamia tai
myymiä telineitä, hyllyjä, pöytiä, kiinnikkeitä ja
pidikkeitä. Jos sijoitat laitteen pyörillä varustetulle
laitehyllylle, varo liikuttamisen aikana laitteen
pudottamista.
13. Irrota laite sähköverkosta ukkosen ajaksi tai jos
poistut kotoa pidemmäksi ajaksi. Kytke laite irti
myös antenni- tai kaapeliverkosta.
14. Jos laite kaipaa huoltoa, toimita se
valtuutettuun huoltoliikkeeseen. Huolto on
tarpeen, jos laite on jollakin tavalla vaurioitunut
(esimerkiksi sen virtajohto tai pistotulppa on
rikkoutunut), laitteen sisään on päässyt vieras
esine tai nestettä, laite on kastunut, laite ei toimi
normaalisti, vaikka noudatat kaikkia käyttöohjeita,
tai jos laite on pudonnut.
15. Älä käytä muita kuin valmistajan suosittelemia
lisätarvikkeita. Muut lisätarvikkeet saattavat
aiheuttaa vaaratilanteen.
16. Laitteen saa kytkeä vain tyyppikilvessä
mainittuun virtalähteeseen. Ellet ole varma
kotisi verkkojännitteestä, kysy ohjeita
jälleenmyyjältäsi tai sähköntoimittajaltasi.
Paristo-tai akkukäyttöisten laitteiden yhteydessä
toimintaohjeet löytyvät käyttöohjeesta.
17. Jos kytket laitteen ulkoantenniin tai
kaapeliverkkoon varmista, että järjestelmä on
maadoitettu jännitepiikkien ja staattisen sähkön
varalle. Saat lisätietoa antenniasennuksista
esimerkiksi viranomaisten ja jakeluoperaattoreiden
kirjallisista ohjeista (esimerkkinä luku 810
oppaassa National Electrical Code, ANSI/NFPA
70). Niissä kerrotaan, miten antennimasto pitää
maadoittaa, tarvittavien johtimien ja tarvikkeiden
mitoituksesta ja muista asiaan vaikuttavista
seikoista.
18. Älä asenna ulkoantennia ylikulkevien
sähkölinjojen tai muiden virtajohtojen läheisyyteen
tai paikkaan, missä antenni saattaa pudotessaan
koskettaa virtajohtoa. Varo myös koskettamasta
virtajohtoja asentaessasi antennia, koska kosketus
voi olla tappava.
19. Varmista, ettet ylikuormita takalevyn
pistorasioita, jatkojohtoja tai seinäpistorasioita eli
älä kytke niihin
liian suurta virtaa kuluttavia laitteita. Ylikuormitus
saattaa aiheuttaa tulipalon tai sähköiskun vaaran.
20. Älä koskaan työnnä mitään esineitä laitteen
aukkoihin. Ne saattavat osua jännitteellisiin osiin
tai aiheuttaa oikosulun, mikä voi puolestaan
aiheuttaa tulipalon tai sähköiskun vaaran. Älä
koskaan läikytä mitään nestettä laitteen päälle.
21. Älä yritä huoltaa laitetta itse, koska kotelon
avaaminen altistaa sinut sähköiskun vaaraan.
Jätä kaikenlainen huoltaminen valtuutetuille
ammattilaisille.
22. Jos laite kaipaa huoltoa varmista,että asentaja
käyttää vain alkuperäisvaraosia tai varaosia,
joilla on samat ominaisuudet kuin alkuperäisv
araosilla.Väärien osien käyttö saattaa aiheuttaa
tulipalon,sähköiskun tai muun vaaratilanteen
23. Pyydä asentajaa suorittamaan tarvittavat
turvallisuus tarkastukset kaikkien korjaus-ja
huoltotoimenpiteiden jälkeen.
24. Sijoita tuote seinälle tai kattoon vain siinä
tapauksessa, että sellainen sijoitusvaihtoehto on
mukana laitteen valmistajan sijoitusohjeissa.
Lue tämä ensin!
Tärkeitä turvallisuusohjeita!
8
FIN